keskiviikko 1. elokuuta 2012

Maailmanluokan vauhtia Pirkkalan yöhölkässä!

Tummat sadepilvet väistyivät sopivasti Pirkkalan yöhölkän tieltä kun juoksijat, hölkkääjät ja kävelijät mittasivat kuntoaan ja nauttivat liikkumisen riemusta Pirkkalan kuntakeskuksen vehreissä maisemissa. Paikalle saapunut yleisö saikin nähdä tänä vuonna kansainvälistä vauhtia, kun sekä miesten että naisten kilpasarjassa murskattiin voimassa olleet reittiennätykset. Turun Urheiluliiton Lewis Korir taittoi mäkisen 10,6 km:n matkan peräti aikaan 31.14, mikä tarkoittaa selvästi alle 3 minuutin kilometrivauhtia! Toiseksi miesten kilpasarjassa juoksi Paul Ariko ennen Teivo Stayersin Pasi Huhtalaa.  Myös naisissa Kenian Peril Nengampi paransi juoksussa toiseksi tulleen Anni-Maija Fincken jo kovaa ennätystä uusiin minuuttilukemiin 18.03. Naisten sarjan kolmas oli Forssan Salaman Marjo Niittynen. Sekä Korir että Nengampi nappasivat uusista reittiennätyksistä 150 euron bonukset.



Myös muissa sarjoissa saatiin liuta uusia reittiennätyksiä: Kristian Kannus (P18), Sanni Alatalo (T18), Veikko Nurmi (P14), Noora Leppimaa (T14) ja Sara Kurth saivat myös nimensä päivitettyyn reittiennätystaulukkoon. Kaikkien sarjojen tulokset löytyvät täältä.



Kaikkiaan juoksijoita oli tämän vuoden hölkässä mukana tasan 300, mikä jää hieman viime vuoden ennätyksestä (324). Tapahtuman kehittäminen ja ideoiminen kuitenkin jatkuu ja palautetta ja kehitysideoita otetaan mielellään vastaan joko sähköpostitse (pirkkalanyoholkka@gmail.com) tai palautekanavan kautta.



Erinomainen raportti tapahtumasta on luettavissa myös Hevoskuurin sivuilta. Myös Yöhölkän nettisivuille tulee paljon kuvia illan tapahtumista. Pirkkalan yöhölkkä kiittää kaikkia osallistujia ja toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleeksi juoksemaan, hölkkäämään ja kävelemään Pirkkalaan myös ensi vuonna - alustavasti keskiviikkona 7.8.2013! Erityiskiitos myös Pirkkalan kunnalle ja keskusurheilukentän kenttämiehille, jotka auttoivat tänänkin vuonna järjestelyissä monessa kohtaa. Yöhölkän juoksujatkot voi tehdä vaikka Elo-juoksussa ensi lauantaina tai Jämi 21 XC Runissa syyskuun 8. päivä.