keskiviikko 7. elokuuta 2019

Pirkkalan hölkkä 7.8.2019

Pirkkalan hölkkä 7.8.2019 TULOKSET ja KUVIA ja päivitetyt TOP10-ajat.

Valokuvien oma, ei-kaupallinen käyttö on sallittu esim. sosiaalisessa mediassa; lähdemerkintä Pirkkalan hölkkä; parempilaatuisia kuvia voi tarvittaessa tiedustella osoitteesta pirkkalanholkka@gmail.com. Myös lasten sarjojen maaliintulosta on paljon kuvia juoksijoista, mutta ei toki kaikista. Näitä kuvia voi tiedustella kilpailunumeron kertomalla samasta sähköpostiosoitteesta.

Liki 200 juoksijaa säntäsi Pirkkalan vehreisiin maisemiin aikuisten sarjojen startissa klo 19.
Liki kolme sataa juoksijaa ja kävelijää osallistui keskiviikkoillan sympaattiseen liikuntailoitteluun Pirkkalan kuntakeskuksen vehreässä ympäristössä. Kuin ihmeen kaupalla Vähäjärven ympäristö säilyi sateelta suojassa ja tapahtuma saatiin käyty läpi kuivassa ja lämpimässä säässä. Tuttuun tapaan taso oli tänäkin vuonna kova sarjasta riippumatta.

Miesten ja naisten kärkikolmikossa liikkuivat pääosin aiemmilta vuosilta tutut nimet. Naisten kilpasarjan voitti Mira Tuominen, joka uusi viime vuoden ykköstilansa kellottamalla 5,5 km mittaisen mäkivoittoisen reitin ajassa 20.25 (PB 20.09 / 2018). Paremmin suunnistajana tunnettu Tampereen Pyrinnön Anni-Maija Fincke piti voittokamppailun tiukkana joutuen kuitenkin taipumaan 5 sekunnilla (PB 19.24 / 2009). Kolmanneksi juoksi Minna Haka-Risku ajalla 20.35 (PB 19.51 / 2014).

Mira Tuominen uusi viime vuoden Pirkkalan hölkän voittonsa. Anni-Maija Fincke (oik.) ja Minna Haka-Risku nappasivat muut kärkisijat.

Miesten kilpasarjassa Pihlajalinnan väreissä juossut Jarkko Järvenpää kirkasti viime vuoden kakkossijansa. Tiukassa kisaputkessa Pirkkalaan saapunut Jarkko heilutti tahtipuikkoa ensikilometreistä alkaen rullaten maaliin kovassa ajassa 35.07 (PB 33.35 / 2018). Tapahtuman tunnelmaa jopa espanjalaiseksi juoksukisaksi Instagram-tilillään hehkuttanut Järvenpää kuittasi voitostaan naisten voittajan tavoin 100 euron lahjakortin K-Citymarket Pirkkalaan.

Järvenpään takana käytiinkin tiukempaa otatusta, kun Vetelin Urheilijoiden Ari-Pekka Lassila ja tämän vuoden Jukolan Viestissä kolmanneksi sijoittunut, ja myös suunnistuksen nuorten MM-kilpailuissa Suomea edustanut, Tampereen Pyrinnön Mikko Eerola mittelivät paremmuudesta aina 10,6 km reitin viimeiselle kilometrille. Läpi kauden hyvässä kunnossa ollut Lassila osoitti lopulta vahvuutensa ja karkasi viimeisillä sadoilla metreillä. Loppuajaksi Ari-Pekka Lassila kellotti ajan 35.55, joka on tarkkaa jatkumoa aiemmille parhaille noteerauksilleen 35.50 (PB / 2011) ja 35.52 (2014). Mikko Eerola jäi 12 sekuntia ja kellotti ajan 36.07, joka lienee alle 20-vuotiaiden epävirallinen ennätys pidemmällä reitillä.
Jarkko Järvenpää juoksi muilta karkuun jo 10,6 km mittaisen reitin ensimmäisellä puoliskolla.

Miesten kilpasarjan puolimatkassa kolmikko Ari-Pekka Lassila, Mikko Eerola ja Teemu Eerola olivat kymmenkunta sekuntia Jarkko Järvenpään perässä.

Myös muissa sarjoissa nähtiin hienoja tuloksia, vaikka reittiennätysbonuksia ei tänä vuonna jaettukaan. Lähelle pääsi M50-sarjassa Jouko Mahlamäki, joka jäi omasta reittiennätyksestään 3 sekuntia. Myös M40-sarjassa pidettiin kovaa vauhtia, kun Janne Hiukka voitti ajalla 39.10. Aika oikeuttaa kyseisen sarjan TOP10-tilastossa komeasti sijalle 5 [vanhat TOP10-tilastot päivittyvät muutaman päivän sisällä]. Muissa kilpasarjoissa voittoihin ylsivät Jenny Ojala (T18), Vili Olkkonen (P18), Jonna Eeva (N40), Pia Nykänen (N50) ja Jukka Aittokallio (M60).

M40 oli tänäkin vuonna tasokas: Janne Hiukan kavereiksi palkintopallille nousivat Sami Honkala ja Marko Järri.
Lasten sarjoissa matkaan starttasi ennätyksellisesti yli 100 juoksijaa! Aitoa juoksemisen riemua oli havaittavissa niin lapsissa kuin heidän vanhemmissaankin, kun 2,2 kilometrin mittaiselle Vähäjärven ympäri kiertävälle reitille rynnisti iloisella askelluksella 4-14 -vuotiaita tyttöjä ja poikia. Tapahtuman pääyhteistyökumppanit K-Citymarket Pirkkala ja Pihlajalinna mahdollistivat tänäkin vuonna sen, että lasten sarjoissa ei ollut osallistumismaksua. Voittajiksi juoksivat Aino Aarnio (T12 / 8.45), Aleksi Koponen (P12 / 8.40), Ada Aarnio (8.30) ja Jere Sivonen (8.12).

Lasten startissa Vähäjärven kiertävälle reitille starttasi yli 100 juoksijaa!

Tapahtumajärjestäjät kiittävät kaikki juoksijoita ja yleisöä osallistumisesta sekä yhteistyökumppaneita (K-Citymarket Pirkkala, Pihlajalinna, Pirkkalan kunta, paikallislehti Pirkkalainen sekä urheilu- jahierontapalvelut Satu Karhu) tapahtuman mahdollistamisesta. Kutsummekin kaikki mukaan Pirkkalan hölkkään elokuun ensimmäisenä keskiviikkona 5.8.2020!

Muista myös seurata Pirkkalan hölkän Facebook-viestintää, sillä siellä pääset tulevan syksyn, talven ja kevään aikana kuulemaan laajemminkin pirkanmaalaisista juoksutapahtumista.